Muuramen Yrityksen hallitus valittu - syysvuosikokous teki muutoksia seuramaksuun
2.12.2020 13:23 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Hallitus valittiin "hybridikokouksena", johon pystyi osallistumaan etäosallistumisena tai läsnä olemalla

Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntömääräiset asiat, joista yksi on seuran vuoden 2021 toiminta- ja taloussuunnitelma ja siihen liittyvät maksut kuten jäsen- ja seuramaksu. Seuran hallitus esitti syyskokoukselle, että jäsenmaksu pysyy 15 eurossa/jäsen, mutta seuramaksua tultaisiin korottamaan 25 eurolla eli se olisi 50 euroa/aktiiviharrastaja/laji vuonna 2021. Syyskokous hyväksyi esityksen.

Seuramaksua on tarpeen korottaa, koska seuralla on tavoitteena palkata toinen seuratyöntekijä vuoden 2021 aikana. Tätä varten MuurY on saanut OKM:n seuratukea 15000 euroa, mutta se ei yksin riitä palkkakulujen kattamiseen. Uuden palkattavan henkilön työpanos tulee keskittymään pääosin perhe- ja nappulatoimintaan, koulujen kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä uusien harrasteryhmien perustamiseen. Nykyisen seurakoordinaattorin toimenkuva muuttuu samalla valmennuspäälliköksi, jolloin hän työskentelee enemmän suoraan joukkueiden ja valmentajien tukena näiden arjessa ja saamme näin lisättyä laatua seuran valmennustoimintaan. Seurassa on myös vuoden 2021 aikana tarkoitus tehdä kattava kehittämisprojekti, jonka avulla seuralle muodostetaan pidemmän tähtäimen suunnitelma seuratoiminnan laadun parantamiseksi.

Muuramen Voimistelu- ja urheiluseura Yritys ry hallitus v. 2021

Puheenjohtaja: Auli Pitkänen
Varsinaiset jäsenet: Jarno Kuvaja (varapuheenjohtaja), Martti Muhonen, Janne Partanen, Pirjo Vesiaho, Kati Koro, Jarkko Leppänen, Simo Manninen ja Ari Hakanen.
Taloudenhoitaja: Sisko Leppänen
Sihteeri: Jaakko Kaistinen







   
Lisää uutisia
Muuramen Yritys ry
«  Kesäkuu   »
Kategoriat